perjantai 8. tammikuuta 2016

ZZzzzz

Väsymystä, megaväsymystä, unikoulua, suorittamista, rakkautta, huumaa.... siinä asioita joita täällä on viime aikoina koettu. En tiennyt ehkä tähän asti mitä oikea totaalinen väsymys on, mutta nyt tiedän. Meidän poika täytti uutena vuotena 4kk ja jouloukuun puolessa välissä alkoi joku ihmeen herääminen 5-30 minuutin välein yöllä. Hän ei syö tuttia eikä juo pullosta, mutta haluaisi kovasti nukkua tissi suussa. Minulle se ei käy, sillä en saa itse nukuttua ja poika havahtuu vähän väliä unestaan. Muutamia kikkoja kokeilin, ja joka kerta väsyin itse yrittämään kohdatessani yöllä ikäviä ajatuksia. Tällä viikolla heivasin pojan sängyn toiseen huoneeseen ja aloitin nostelu-unikoulun sovellettuna itselleni sopivaksi. Lopputulemana viime yönä poika heräsi 3 kertaa ja aamulla heräsi pirteänä. Meillä ei mies voinut tätä toteuttaa pitkistä työpäivistä johtuen ja pari viikkoa me nukuttiinkin eri huoneissa. Nyt saan nukkua miehen vieressä ja lapsi nukkuu paremmin. Esikoinen siirtyi hänkin omaan huoneeseen 4kk iässä. Jotenkin se tuntuu kylmältä ja karulta, mutta ihan vieressähän se huone kuitenkin on ja päivisin on aikaa sylitellä. Oli ihan kamalaa kun en jaksanut tyttöä yhtään, jokainen meteli sai mut raivon partaalle, äksyilin ja menetin muistini. Yksi päivä en palapeliä osannut tytön kanssa tehdä. Vaikka tätä nyt pahimmillaan kesti 4 viikkoa niin kaiken kaikkiaan huonoja öitä on ollut lähes koko raskauden ajan kun en saanut nukuttua + tyttö on herännyt tähän saakka melkein kerran yössä. Tää mun väsymys on kuitenkin pientä niiden rinnalla, jotka ovat valvoneet vuosia kipeiden lasten kanssa. Mutta mulle tää oli kova juttu.

Poika on kyllä niin suloinen ettei mitään järkeä. Välillä vain tuijotan toista ja ihmettelen miten olen hänet saanut aikaan. Hän on hiumuisen kiltti ja hymyilevä, päivisin ei juurikaan kitise ellei ole väsynyt tai nälkäinen. Sisko on välillä hieman mustasukkainen ja kuulinpa yksi päivä ne kamalat sanatkin.. "sinä rakastat vauvaa liikaa etkä minua ollenkaan". Puukko syvälle sydämeen. Paskaäitifiilikset samantien kaakkoon ja juttutuokio tytön kanssa. Mutta sitähän se on, toinen on jo 4(!!!) ja aika itsenäinen, vaikka tällä hetkellä vanhempaa jokaikiseen asiaan kaipaakin, ja toinen sylikäinen, joten saattaahan se tuntua epäreilulle.

Olen hieman raotellut avoimen yliopiston sivuja ja pohtinut jaksaisinko tehdä tänä vuonna opintoja. Kaikki toki riippuu unista ja öistä. Jos iltaisin voisi kuunnella luentoja ja naputtaa konetta se onnistuisi, mutta jos ravaan nukuttamassa poikaa niin ei onnistu. Saapi nähdä. Nyt kuitenkin siirryn selaamaan nettiä ennen kuin tyttö tulee naapurista leikkimästä. Saisi himputti loppua tämä älytön pakkanen että voisin pistää pojan pihalle unille ja mennä sinne itsekin.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Huumassa

Kiitos kaikille onnitteluista!! Poika on hurmannut minut aivan totaalisesti, ja se on yllättänyt minut täysin. Olin unohtanut millaiseen kuplaan voisi hänen kanssaan mennä, piiloon ihan kaikilta muilta. Jotenkin tuntuu, että tämä tunne on vahvempi kuin esikoisen kohdalla. Tyttö reagoi vaihtelevasti, riehumista ja ääntä piisaa ja taivaan kiitos mies on kotona! Oon jo nyt törmännyt monesti siihen, että toinen huutelee apua tai seuraa ja itse istun tissi pojan suussa joutuen sanomaan jatkuvasti "kohta".

Synnytys oli pitkällisen odotuksen tulos, kivulias, mutta silti annoin sille arvosanan 9 kun sitä kysyttiin. Pelkoni pojan koosta osoittautui todeksi, mutta siitäkin selvittiin yllättävän vähin vaurioin.

Homma alkoi siis maanantaina, kun marssin äippäpolille tsekkaukseen. Paikat olivat nippa nappa siinä kunnossa, että lääkäri uskalsi kokeilla ballongin laittamista ja se onnistuikin. Sain passituksen kotiin odottamaan sen irtoamista tai supistusten alkua. Jo autossa alkoi supistella ja kotona alkoivat aikamoiset kivut, En oikein aina tiennyt onko kyse supistuksesta vai suoranaisesta kivusta jossain tuolla ja 4 tunnin päästä kun mies oli hakenut tytön kerhosta, käskin itku kurkussa kaikki autoon ja matkaan. Sairaalassa pääsin käyrälle, supistukset tulivat 8 minuutin välein ja lääkäri otti vastaan tutkimukseen. Ballongin toinen pää oli painunut kanavaan ja aiheutti suurta kipua. Toisesta pallosta vähennettiin vettä jotta kipu helpottaisi ja sitä uitettiin eri paikkaan. Pääsin osastolle odottamaan jatkoa, koska kotiin en halunnut lähteä. Minulle järjestettiin paikka synnyttäneiden osastolta ja siellä miehen kanssa odoteltiin. vedettiin sairaalan rappusia ykkösestä kutoseen ja harmikseni totesin supistusten harvenevan vaan koko ajan. Pistin miehen kotiin ja sanoin soittelevani aamulla kun lääkäri on käynyt kierrolla. Nukuin ihan ok, tosin olihan hassua hiimailla siellä osastolla mahan kanssa, kun toiset olivat vauvojen kanssa. Onnekseni vieruskaveri lähti illalla kotiin ja sain olla sen yön yksin.

Aamulla oli tarkoitus odotella lääkäriä, mutta käydessäni vessassa, ballongi irtosi. Hoitaja tuli pian kertomaan, että kamat kassiin ja lähdetään synnärille. Miehelle soitto ja matkaan. Lääkäri tutki paikat ja puhkaisi kalvot. Vauvan pää oli todella kaukana ja jouduin olemaan makuulla jottei napanuora luiskahda ulos. Sitten odoteltiin supistusten alkamista, odoteltiin ja odoteltiin. Mutta ei niitä tullut. Tippa laitettiin tunnin päästä ja sitä lisättiin puolen tunnin välein, kunnes klo 13.30 saatiin aikaan ensimmäisiä kipeitä säännöllisiä supistuksia. Vauva oli edelleen liian korkealla, joten jouduin kärvistelemään supistuksissa makuultani. Avauduin 4 cm ja siihen jäätiin. Koski joka paikkaan aivan valtavasti ja pyysin päästä liikkumaan. Kätilö katetroi minut ja sen avulla vauva laskeutui sen verran että sain nousta pystyyn. Vedin ilokaasua kuin heikkopäinen, se auttoi vähän mutta lähinnä olin niin uninen sen johdosta, että pääni vain pyöri. Kätilö kertoi joutuvansa laittamaan tippaa aivan täysille, mutta kerroin etten suostu siihen ilman epiduraalia. Onneksi sain sen kohtuullisen nopeasti. Laitto oli yhtä huutoa, sillä jatkuvat supistukset sattuivat ihan hirveästi ja paikallaan piti olla yllättävän kauan. Mutta sitten tuli taivas. En tuntenut muuta kuin painetta alapäässä. Makasin euforiassa ja  ilmeisesti tän rentoutumisen avulla avauduin hyvin nopeasti auki. Jokaisessa salissa synnytettiin samaan aikaan ja yhdessä tehtiin kaksosia. Kätilö juoksenteli siellä täällä ja pyysi aina soittamaan kelloa kun on asiaa. Pyysin miestä klo 18.30 soittamaan kelloa, kun oli jo niin kova paine päästä ponnistamaan. Kätilö tutki ja totesi että voin koeponnistaa, mutta hän ei usko vauvan olevan tarpeeksi alhaalla. Mutta ponnistus olikin hyvä ja hän alkoi tohinalla valmistella synnytystä. Kaikkiaan 26 minuuttia ponnistin, mutta se tuntui tosi lyhyelle ajalle. Vauva sahasi pari kertaa ja lopulta kätilö teki pienen epparin. Nähtyään lapsen koon, totesi hän että olisi tehnyt sen jo aiemmin jos olisi ymmärtänyt mikä jötkylä sieltä tulee. Muistan kyllä kun kaikki sanoivat kipujen katoavan kun vauva syntyy, mutta että se on totta. Järkyttyneenä tuijotin jättivauvaa, jota kätilö pyyhki ja sitten sain hänet rinnalle. Vauva parkaisi jo kun pelkkä pää oli ulkona ja työnsi heti nyrkin suuhun alkaen imemään voimakkaasti. Rinnalla lähti matkustamaan kohti tissiä, nälkä raukalla ;) Minut kursittiin ja vauva mitattiin. Yhdessä ihmeteltiin tovi ja sitten mies lähti kotiin nukkumaan, minä suihkuun, iltapalalle ja osastolle lepäämään.

Kokemuksena synnytys verrattuna sektioon on kyllä todella jotain muuta. Vaikka tämäkään ei ollut mikään spontaani synnytys, vaan kaikki  mahdolliset keinot käytettiin supistusten aikaan saamiseksi, ja menin synnärille taas repun kanssa kävellen, niin onhan tämä nyt jotain ihan muuta kuin vauvan nostaminen mahasta. En ollut juurikaan kipeä osastolla, mutta nyt täällä kotona touhusin ihan liikaa ja nyt koskee aika paljon. Yksi tikki kiristää ja tarttuu kiinni ja lisäksi kävellessä kohtu jotenkin kipunoi. Hieman pelkään alkavaa kohtutulehdusta, kun olen sen jo kaksi kertaa sairastanut. Täytyy tarkkailla.

Vauva on viihtynyt rinnalla ihan koko ajan ja kaksi kertaa olen antanut lisämaitoa jotta hän pärjäisi yöllä muutenkin kuin imemällä koko ajan. Eilen nousi maito ja vauva on nyt selkeästi tyytyväisempi ja paremmin nukkuva. Toinen on niin kovin iso, että maitoakin tarvitaan jo paljon. Hoitajat ja lääkärit totesivat toisen olevan selvästi hyvin valmis vauva, olihan hän syntyessään jo viikolla 42+1. Katse on tarkka ja ääni hyvin miehinen :D

Tulipahan pitkä teksti. Nyt täytyy lopettaa taas istuminen ja levätä hetki. Tytöllä on kivat barbileikit, ja täytyy mennä hänen kanssaan leikkimään hetkeksi.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Finally

Vihdoin eilen klo 19 saapui maailmaan pieni poika, 4495kg ja 52.7cm. Että ei sitten kuitenkaan mitenkään pieni ;) molemmat voivat hyvin vaikka olenkin aivan puhki enkä saanut nukuttua kun tämä herra on valtavan nälkäinen ja niin kovin virkeä. Kirjoittelen tarkemmin kotoa, mutta kaikki keinot piti käyttää että tähän päästiin!

sunnuntai 30. elokuuta 2015

41+6

Viimeinen ilta mahan kanssa kotona,  aamulla sairaalaan käynnistykseen. Alkava nuha ja hirveä väsymys!!  Mutta pian tämä raskaus on ohi. Pitäkää peukkuja että kaikki menee hyvin ja suht. joutuisasti. Kerho-, päiväkoti-, yökylä- ja sairaalareput on pakattu, kaikki on valmista poitsulle <3

tiistai 25. elokuuta 2015

Peace

Kävin äsken vyöhyketerapiassa ja täytyy kyllä sanoa, että se tekee mulle todella hyvää. Tajusin taas monta asiaa, ja tällä hetkellä mieli on aika levollinen. En mitenkään voi sanoa, että tää olotila olisi pysyvä, mutta just nyt on rauha. Tajusin jotenkin vasta siellä, että mun laskennallinen alkuperäinen laskettuaika on 27.8 eli torstaina vasta. Olin alkuraskaudessa sitä mieltä, ettei aikaistaminen ollut mahdollista (tiesin ovulaationi ym) ja terapeutti oli kovasti sitä mieltä, että vartaloni ei ole ollut mitenkään valmis ja laskettu olisi vasta tulossa. Siitä sitten päättelinkin, että aivan turhaan miä rehkin ja riehun ja yritän saada lasta pihalle, jos laskettu aikakin on vasta nyt. Hän ei ole ollut valmis! Tyhmä äiti hätyyttää ja käskee toista kiirehtimään vaikka toisella on vielä hommat kesken.

Terapeutti jutusteli samalla lasten vatsavaivoista ja niihin liittyvistä asioista mm imetyksen saralla. Kerroin hänelle ystävästäni, joka on ensimmäisen lapsensa kanssa tosi varovainen ja hyppää ensimmäisestä inahduksesta lapsen tarpeiden perään. Mun tekis mieli sanoa hänelle, että rauhoittuu, mutta toisaalta olin itse varmasti aivan samanlainen esikoisen kanssa. Mutta siis hänen lapsensa kitisee paljon ja on AIVAN KOKO AJAN TISSILLÄ. Terapeutti kertoi käskevänsä kaikkia hänen luokseen tuleviä vatsavaivaisten vauvojen äitejä imettämään korkeintaan 20min ja sen jälkeen pitämään kylmästi 2h tauon imetyksessä. Rinnassa riittää maitoa 10-20 min ja loppu aika on maidon kypsyttelyn odottelua tissi suussa. Jos kuka vaan syö koko ajan, menee ruuansulatus sekaisin ja ilmavaivat vaivaavat. Toki tämä koskee vain tervettä lasta ja sitä että maitoa tulee normaalisti. Hän sanoi lapsen oppivan vuorokaudessa syömään vatsansa kerralla täyteen ja tottuvan rytmiin. En oikein osaa sanoa miten tämä ja lapsentahtisuus sopivat yhteen, mutta toisaalta tuossa on kyllä järkeä. Esikoinen veti aina mahan täyteen nopeasti ja nukahti eikä meillä roikuttu tissillä eikä kärsitty mahasta, täysin siis musta riippumattomista syistä. Jotenkin tuo kuulostaa loogiselle, mutta katsellaan sitten kun mulla on oma uusi natiainen tässä kinuamassa...

Kävin eilen kahdella lenkillä, ensimmäisellä vedin ylämäkireeniä ja toisen tein vasta kasin jälkeen illalla tytön kanssa yhdessä. Jälkimmäinen oli virhe, sattui niin maan piip paljon häpyluihin, että yölläkin koski. Tänään on otettava hieman rauhallisemmin, käytävä korkeintaan rauhallisella pääntuuletuslenkillä.

Tajusin äsken, etten ollut ilmoittanut tytön hoitovuoroja päiväkotiin ollenkaan, ilmankos he olivat aamulla vähän tärähtäneen oloisia kun tulimme hoitoon. Nooo, alkaa tässä pikkuasiat muutenkin päästä unohtumaan... ;D

perjantai 21. elokuuta 2015

Tsek tsek

Sairaalassa käyty. Viime yö meni melkein valvoessa, luin yhden kirjan aikani kuluksi loppuun. Sairaalassa oltiin vähän ihmeissään miksi mut sinne on laitettu, enpä osannut itse vastata kuin ettei ole tapahtunut edistystä ja vähän ahdistaa. Käyrillä makasin taas jonkun aikaa ja tyypillä oli disco menossa mahassa. Vähän eri meininki kuin viimeksi ja hyvä niin. No, pientä edistystä oli tapahtunut, edelleen olen kiinni, mutta sormelle auki ja paikat pehmeät. Vauva oli kiinnittyneenä mutta katsotaan nyt miten kauan. Mitään he eivät edes mieti tekevänsä ennen kuin ensi perjantaina on uusi tsekkaus. Sanoivat muutenkin, että vasta 42+0 tehdään jotain ellei ole fysiologista tarvetta aikaisemmin. Verenpaine huiteli aika korkealla, mutta olin varmaan aika jännittynyt. Sain käskyn käydä mittaamassa sitä neuvolassa, vaikka muuten sinne ei aikaa olekaan.

Nyt käyn siis pikku lenkeillä, lähden huomenna relaamaan mökille päiväksi ja yritän hengittää.
Tiistaina sitten vyöhyketerapiaan ellei mitään ole tapahtunut ;D

torstai 20. elokuuta 2015

Vyöhyketerapiassa

Toinen neuvolan tädeistä ehdotti viikko sitten vyöhyketerapian kokeilemista, mutta en silloin sitä ottanut kokeiluun. Eilen olin tuskastunut monesta asiasta, ja päätin kokeilla. Soitin yhdelle kaupungin kehutulle vyöhyketerapeutille ja sain ajan puolen tunnin päähän. Ajoin jännittyneenä paikalle ja vastassa olikin erittäin nauravainen, sydämellinen, mutta myös persoonallinen täti. Ensin lilluteltiin jalkoja pelargoniavedessä, koska se edistää naishormoonien toimintaa. Alkuhaastattelun jälkeen hierottiin jalkoja, erilaisia pisteitä, korvia, laitettiin magneetteja, hierottiin niskoja, selkää ja lantiota. Kokemus oli toisaalta hyvin kivulias, mutta myös hyvin rentouttava, silmiä avaava ja miellyttävä. Jalkapohjien iskiaspisteet olivat aivan juupelin kipeät ja tätsy sanoikin ihmettelevänsä miten olen tullut niiden kanssa toimeen. Hän oli sitä mieltä, että omalla stressaamisellani ja aikatauluttamisella estän synnytyksen käynnistymistä. Vauva on valmis, mutta äiti ei anna hänen tulla. Ymmärsin tämän varmaan olevan osaksi ihan tottakin, kun eihän näitä muksuja tehdä kalenterin kanssa mummojen työvuorojen mukaisesti ;D Sain uuden ajan tiistaiksi jos mitään ei ole tapahtunut. Illalla supisteli enemmän kuin tähän saakka, mutta yöksi ne sitten loppuivat ja tänään ei mitään uutta rintamalla.

Sain sairaalaan ajan huomiselle aamulle Ainakin siellä selviää mikä on kohdun tilanne. Ollaanko edelleen alkupisteessä vai jo matkalla saliin. Yritän pyytää jos voisivat jotain edistävää toimintaa tehdä, oli se sitten mitä tahansa. Sain viime yönä nukuttua pitkästä aikaa paremmin ja se oli kyllä mahtavaa, epäilemättä myös terapian ansiosta. Alkaa vaan jo ahdistaa, että miten jaksan kohta olla jos unettomuus jatkuu. Minä kun en osaa nukkua päivällä. Voin mennä vaikka 4 tunniksi maate, mutta uni ei vaan tule, ja olen ollut tällainen aina.

Nyt huudatan musiikkia ja heiluttelen ahteria musiikin tahdissa. Tällä hetkellä koen Antti Tuiskun Keinutaan- biisin jotenkin voimauttavaksi. Sinällään ihan outoa kun en häntä mitenkään erityisesti fanita. Sanoin jo miehelle että saa soittaa sitä mulle synnärillä jos meinaan väsähtää, hän vaan vihaa tätä biisiä :D

Nauttikaa helteestä, minä viihdyn sisällä!